Sisukkuus ja kyky selviytyä haasteista
Suomalaisuus yhdistyy usein sisuun. Meillä on maailmalla legendaarinen maine maana, jonka ihmiset ovat sisukkaita ja tämä ominaisuus on vienyt Suomea pitkälle urheilun, liike-elämän ja myös muiden elämän osa-alueiden osalta. Mutta olemmeko joskus liiankin sisukkaita?
Muissa maissa ei tunneta sisua täysin vastaavaa käsitettä: muualla puhutaan resilienssistä, kyvystä kestää vastoinkäymisiä ja kääntää ne voitoksi – tahdosta, joka menee läpi vaikka harmaan kiven. Yleensä sisuun liittyvät ajatukset ovat myönteisiä ja kuvaavat luonteen lujuutta, toimintaa ja lujaa uskoa omaan itseensä erityisesti tiukoissa tilanteissa.
Sisukkuutta tarvitaan esimerkiksi yrittäjyydessä, koska yrittäjän tielle tulee esteitä, joita normaali toimintalogiikka ei voi perustella ylitettäväksi. Monet hetket yrittäjän taipaleella ovat myös tahdon asioita: epätoivon hetkellä punnitaan tahdonlujuutta ja sisukkuus ominaisuutena auttaa hallitsemaan henkisesti vaikeita tilanteita.
Sisukkuuden kääntöpuolena on joustamattomuus. Peräänantamattomuus voi kääntyä sisäänpäin kääntyneeksi ajattelutavaksi, jossa responsiivisuus, toisten ihmisten kuuntelu ja tilanteen ymmärrys voi olla kadoksissa.
Joskus sisukkuus muuttuu myös yliyrittämiseksi ja täydelliseksi tilanteen väärin arvioimiseksi, ja usko omiin kykyihin suhteessa tilanteeseen on täysin epärealistisella tasolla. Yrittäjyydessä hyvät neuvonantajat pystyvät muodostamaan realistisen tilannekuvan yhdessä yrittäjän kanssa ja tällöin sisukkuutta voi käyttää sopivina annoksina tilanteen vaatimalla tavalla.
On aivan selvää, että pelkkä sisu ei liiketoiminnassa riitä ‑ tarvitaan myös osaamista, kykyjä ja otolliset olosuhteet. Mielenkiintoista sisun käyttö on tilanteissa, joissa tehdään asioita ”against all odds”, ja muut ihmiset ja ympäristö eivät usko menestymisen mahdollisuuksiin. Kaikki sankaritarinat lähtevät epätoivoisista olosuhteista, joissa sisukas sankari hoitaa asian kotiin. Nykyajan tiede onkin löytänyt vastauksen kysymykseen, miksi näin käy. Ihminen on yleensä ajatustensa vanki, ja puutteellinen usko omiin kykyihin ja menestymiseen estää saavuttamasta omaa potentiaalia, joten rajoitamme itse hyvin lahjakkaasti kykyjämme toimia tilanteessa parhaalla tavalla.
Mielestäni sisua ei kuitenkaan koskaan ole liikaa. Meille kaikille on toivottavasti siunattu ripaus maalaisjärkeä, joka antaa raamit toiminnallamme ja ohjaa suuntaamaan sisua oikeina annoksina oikeaan kohtaan. Ikinä ei kannata lopettaa yrittämistä ‑ vastoinkäymiset voi kääntää voitoiksi ja sisukkuus auttaa uusissa haasteissa.
Jukka-Pekka Joensuu
Asianajaja, osakas